tiistai 16. syyskuuta 2014

Lisää vauvasettejä maailmalle

Tämmöistä vauvakamaa olen ripotellen tehnyt yhden silloin, toisen tällöin, kun monet ovat ihastuneet näihin setteihin ja halunneet omikseen tai lahjaksi tietyllä kankaalla ja tyylillä  :)

Oon käyttänyt tähän asti vuorina limenvihreää fleecekangasta, joka juuri loppui, ja nyt käytössä on luonnonvalkoinen, (lähes valkoinen) ohuehko mutta ihanan pehmeä fleece, joka joustaa niin paljon, että sitä voi käyttää resorinakin. Se on ihanan leppoista ja lämpöistä nyt syksyn ja talven tullen <3 

Osa pipoista on korvaläpällisiä ja nepparilla varustettuja, osa taas perusmallisia pipoja.

Ajattelin piakkoin tehdä postauksen, jossa kerron vähän kuvin ja sanoin ohjeita tällaisten settien tekemiseen, niin voivat muutkin innokkaat aloittajat kokeilla, eikä tarvi kauaa pähkäillä kuinka saa saumat piiloon, kuten minä tein :D. Saumuria ei välttämättä tarvitse, kun kaikki saumojen nurjat puolet jäävät piiloon.

Ruskeasta velourista oli hauska tehdä "nallesetti"

Valkoinen uusi fleece sopii myös resoriksi. Tässä näkyvillä myös töppösen ja käsineen nurja puoli. Näitä vois melkein käyttää nurinpäinkin! :)
Tämä on ihan selvä ampiainen, vai mitä? :)

Tämä kuosi on kuolematon :)

Ompputrikoo sopii syksyn sadonkorjuun tunnelmaan ;) Harmi vain, että se on minulta nyt melkein loppu.



Tässä vielä Ruben poseeraa retrohenkisenä edellisen kuvan Rakkauspuhelu - setissä :)



Mukavaa viikon jatkoa kaikille! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti